ILMAINEN TOIMITUS YLI 70€ TILAUKSILLE     



Pinjatat

Pinjata on paperimassasta tehty värikäs hahmo, joka täytetään pienillä lahjoilla ja sitten lyödään rikki tai vedetään naruista (vetopinjata) auki. Pinjata toimii mainiona ohjelmanumerona ja kohokohtana niin lasten kuin aikuisten juhlissa.

Pinjatassa on pieni täyttöaukko, halkaisijaltaan noin 4 cm, josta pudotetaan pienet lahjat ja yllätykset Pinjatan sisälle. Pinjatan täytteinä toimivat mainiosti kääremakeiset, pienet lelut, konfetit sekä arpa- ja tehtävälipukkeet.

 Jokainen osallistuja lyö Pinjataa vuorollaan Pinjatan lyöntikepillä, mielellään silmät sidottuina. Pienempien lasten pelaamisen helpottamiseksi voidaan jättää silmät sitomatta tai valita leikkiin Puljata eli vetopinjata. Pelin ohjaaja, yleensä aikuinen, voi nostaa ja laskea narua toisesta päästä, jolloin Pinjata on lyöntivuorossa olevan lapsen koon mukaan sopivalla korkeudella.

Pinjata ja Puljata toimivat mainiosti myös juhlakoristeina ja etenkin Puljata säilyy koristeena pitkään vielä juhlien jälkeenkin, koska sitä ei lyödä rikki. Puljata sopii hyvin ohjelmanumeroksi erityisesti pienille lapsille, kun taas Pinjata sopii paremmin vähän vanhemmille, koska sen lyömiseen tarvitaan jo enemmän voimaa.

Valmiiksi täytetty Pinjata on myös erinomainen lahjaidea!

Näytetään 1 - 7 / 7 tuotetta
Lajittele
Näytetään 1 - 7 / 7 tuotetta
Lajittele